perjantai 11. tammikuuta 2013

-Shinigami- ja hänen viikonloppufiiliksensä

Hellurei ja aavistuksen verran hellemmät tunteet! (8 Ja heti alkuun, anteeksi kuvaton postaus tällä kertaa... Eipä ole liiemmin tullut kameran kanssa hilluttua, mutta eipä toisaalta olekaan ollut mitään kuvailtavaa tällä hetkellä.

Tässä sivussa kun yritän saada terveystiedon portfoliotehtäviä tehtyä (keskittyminen on erittäin vaikeaa), pohdin tulevaa vuotta ja mahdollisesti ovat suunnitelmat päässeet luikahtamaan jo seuraavankin vuoden puolelle. -Shinigami- repäisi itsensä maanpinnalle forever alone-viikonlopun kunniaksi, ja ruotii hivenen tämänhetkisiä taitojaan ja sitä, miten uskoisi niiden kehittyvän. Ja kaikkein helpoimmaksi se taitaa tulla cossi cossilta-meiningillä ensi vuoden Frostbiten suunnitelmaan asti.

1. Walter McRavenhill, Desucon Frostbite 2013
Cosseistani juuri hän, johon en itse vaivaudu tekemään mitään. Ainut ongelmani oli pieni budjetti: rahaa menee, mutta koska en vielä omista liiemmin töitä, ei niitä tulojakaan ole. Siksi valitsin hänet vuoden ensimmäiseksi cossiksi. Ja onhan omasta hahmosta mukava aloittaa tämä vuosi: ei liiempää stressiä siitä, miten onnistuu ja kuinka kiire tulee. Plus binderi on jo tilauksessa, kiitoksia avusta jota aiemmin pyytelinkin, sopiva binderi löytyi! (8

2. James, Pokemon, hyvin mahdollisesti Tampere Kuplii 2013
Eli ystäväni Terhin kanssa olemme tekemässä Rakettiryhmä-cossia. Miauta ja Wobbuffettia emme löytäneet, joten nähtävissä ovat Jessie ja James. Itse cossaan Jamesin, sillä tykkään enemmän miesten cossaamisesta... Sitä paitsi Terhi soveltuu Jessieksi paremmin kuin hyvin. Asun valmistus olisi tarkoitus aloittaa Frostin jälkeen hiihtolomalla. Hivenen jännittää... Viimeksi istuin ompelukoneen vieressä 4 vuotta sitten! 8D Onneksi kummitäti on ompelija ja lupautui auttamaan kun kiireiltään ehtii (8 Melko helppovalmisteinen kuitenkin... Tosin, mitä helpompi, sitä helpompi onkin feilata jokin asia, joten turha tuudittautua turvallisuudentunteeseen xP Frostin jälkeen lähden metsästämään piilolinssejä ystäväni kanssa... Cybershopilla näytti olevan ihan hyvän vihreät linssit (8 Peruukki menee tilaukseen piakkoin-onnistuin löytämään täydellisen! o__o

3. Oopperan Kummitus, toivon mukaan kesän 2013 Desucon
Tämän vuoden cosseistani varmasti vaikein. Onneksi kummitäti tosiaan on auttamassa... Tähän täytyy sitten jo valmistella pieniä proppejakin. No, ne ovat melko helppotekoisia... Ainakin uskoisin! o__o No, oppiipahan niitäkin sitten... Kesän kunniaksi aion muutenkin värjätä hiukseni mustaksi, joten peruukkia en tarvitse, mutta lävistykseni ovat sliippauksen vuoksi pieni ongelma. Kussakin korvassani on 2 korua plus huulessa labret. En voi olla pitämättä rei'issä mitään, sillä ne menevät umpeen saman päivän sisällä... Jo puolen tunnin kuluttua koru on vaikea laittaa takaisin. Kenelläkään ollut samantapaista ongelmaa? Vinkit tervetulleita! No, kuitenkin. Vaikeahko tuosta tulee, mutta ammattimaisella avulla uskon selviäväni! Kummituksen parin Christinen cossaa ystäväni Minna.

4. Sasuke Uchiha, mahdollisesti Bakacon 2013
Eli Sasuke olisi vuorossa sen jälkeen! Onneksi ei tässäkään tarvitse peruukin kanssa sätätä, mutta linssien suhteen olen jo valmiiksi hyppinyt tasajalkaa. Löysin sivun, jossa myydään Sasuken sharingan-linssejä, ja olen hieman kahden vaiheilla, kyllä vai ei... Todennäköisesti kyllä. Hmm... Propiksi teen varmaankin sen kusanagin, eipä siinä paljon muuta ole. Kyseessä siis Shippudenin Sasu. Ja, oi kyllä, mukanani on ainakin toivon mukaan Naruto!! >) (Siihen tähdennys: vaikka kyseinen henkilö cossaakin kanssani SasuNaru-/NaruSasu-parituksen, emme tosielämässä ole pari, mikäli Narun cossaaja pysyy samana kuin nyt/ylipäänsä cossaa Narun tuolloin.) Suunnitelmissa on myös ollut  mahdollisen CMV: n kuvaaminen... -Shinigami- hammasta purren väkertelee käsikirjoitusta. Hitaasti mutta varmasti! PS. Siihen tarvitsisimme myös Kakashin... Orochimaru, Sasuke ja Naruto meillä on jo... Ja kameramies/-nainen tongitaan jostakin.

5. Ayame Sohma, Tracon 2013
Tämän vuoden cosseista se, johon liittyy kaikkein eniten epävarmuutta ulkonäön suhteen. Toivottavasti onnistuisin hyvin... Viimeistään tähän on kyllä miunkin opeteltava meikkaamaan, sillä ainakin silmilleni pitää tehdä jotakin ratkaisevaa x__x Piilolinssejä olen tähänkin jo etsinyt ja ehkä jopa löytänyt. Ja peruukkikin on jo harkinnassa...

Jokaisesta projektista lisää aikanaan. Jokaisessa saan apua ainakin kaavojen kanssa, mutta teen itse kaiken mihin vain suinkin pystyn. En tahdo kävellä cossissa, jonka joku muu on tehnyt... En siis katso pahalla niitä, jotka tätäkin harrastavat. Itse en vain pysty siihen... tee-se-itse-meiningillä tässä on jo jokunen vuosi menty. Uskoisin taitojeni riittävän ensimmäisenä varsinaisena cossivuotenani näihin. Toivottavasti budjettikin riittää, mutta menen sillä suunnitelmalla, että tänä vuonna teen useampia asuja, joita voin uusiokäyttää ensi vuonna jos totean ne silloin vielä hyviksi/ne ovat ehjiä tms.

Ja sitten vielä ensi vuoden suunnitelmista...

1. Itachi Uchiha, toivottavasti mutta erittäin häilyvästi Desucon Frostbite 2014
Jos saamme Akatsuki-ryhmäcossin toimimaan, heilun tuolloin Itachina (tai Tattina, kuten sanotaan...). Vaatii jo hieman enemmän, mutta uskoisin, että taitoni ovat siihen mennessä jonkin verran karttuneet ja olen tehnyt suuriakin virheitä, joista oppia.

Tosiaan, Akatsuki... Itse olen Itachi, ja kaksi kaveriani ovat lupautuneet Hidaniksi ja Orochimaruksi. Riippuu hieman heistäkin, onko ajankohta todella tuo, mutta tällä periaatteellä lähdetään. Muut jäsenet vappaina vielä! (8

Plöäh... Sitten sanoituksista... Siinähän ne ovat menneet, mukavasti. Suomenkielisetkään eivät feilanneet, vaikka uskoin niin! Juu, tosi pitkä pätkä tästä ja näin, mutta kaikenlaiseen muuhun on jo mennyt paljolti... Jossain kohtaa tulee sanoitusaiheisempi postaus!

Mutta -Shinigami- kiittää ja kuittaa tältä kerralta! (8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti